Siirry sivun sisältöön.

Porvoon toimipaikka

Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus sekä tutkintokoulutukseen valmentava koulutus

Porvoon toimipaikka (TELMA- ja TUVA-koulutus)

Porvoon toimipaikka sijaitsee keskellä kaupunkia, lyhyen kävelymatkan päässä linja-autoasemalta. Meillä on mahdollisuus opiskella toimivissa tiloissa ja keskeisen sijaintimme vuoksi aidoissa oppimisympäristöissä.

Porvoossa on kaksi 10 opiskelijan Telma-ryhmää, joissa opiskelu tapahtuu yksilöllisten tavoitteiden mukaisesti. Koulutuksen aikana opiskelija vahvistaa sosiaalisia vuorovaikutustaitoja, arjen taitoja ja yhteiskunnassa toimimista. Päivittäinen liikkuminen tukee opiskelijaa arjen jaksamisessa.

Työelämään valmentautumista opiskelija harjoittelee tekemällä erilaisia työtehtäviä sekä toimipaikassa että toimipaikan ulkopuolisissa työpaikoissa. Työharjoittelupaikkoina toimivat yritykset, yhteisöt ja toimintakeskukset Porvoossa sekä lähipaikkakunnilla.

Osa opiskelijoista suorittaa ensiapu- ja hygieniaosaamiskortin sekä työturvallisuuskortin. Kotona asuville opiskelijoille järjestetään tarvittaessa aamutoimintaa, johon tarvitaan kunnan maksusitoumus. Kodit järjestävät kodin ja koulun väliset kuljetukset itse. Taksilla kuljettaessa yhteys oman alueen sosiaalityöntekijään. Opiskelijahuoltopalvelut Porvoon kaupungin kautta.

Live-ikoni

Tietoa toimipaikasta

Tutustumispäivät TELMA-koulutukseen, Porvoon toimipaikka

Tutustuminen on ensisijaisesti suunnattu peruskoulunsa päättäville nuorille tai heille, joilla on suunnitelmissa hakeutua toiselle asteelle yhteishaussa. 

Kevät 2024
torstaina 18.1.2024 klo 12.30-14.00

Lue tutustumisesta lisää ja ilmoittaudu täällä.

Avoimet ovet, TELMA-koulutus

Avoimet ovet -tapahtumiin ovat tervetulleita kaikki oppilaitoksesta kiinnostuneet. Tervetuloa tutustumaan koulutustarjontaamme ja vaativan erityisen tuen palveluihimme.

Porvoon toimipaikan avoimet ovet pidetään torstaina 2.11.2023 klo 10.00-14.00
Lisätietoja: pauliina.raippo@inlive.fi

Tutustumispäivät TUVA-koulutukseen, Porvoon toimipaikka

26.1.2024 klo 9-12 

Avoimet ovet, TUVA-koulutus

2.11.2023 klo 9-13
Careeria, Ammattitie 1, 06450 Porvoo

Ilmoittautumiset ja lisätietoja: virpi.hyypio@inlive.fi

TUVA-koulutusta järjestetään Careerian toimitiloissa osoitteessa Ammattitie 1, 06450 Porvoo.

Osoite (TELMA-koulutus)

Porvoon toimipaikka
Kaivokatu 37
06100 Porvoo

Tutustu Telma-koulutukseen

Lisätietoja Telma-koulutuksen sisällöstä: TELMA-opintosuunnitelma

Tietoa Telma-koulutuksen opintojen aloitukseen.

Osoite (TUVA-koulutus)

Porvoon toimipaikka; Careeria
Ammattitie 1
06450 Porvoo

Tutustu Tuva-koulutukseen

Hakeminen koulutuksiin opintopolku.fi-palvelun kautta